Keitä vapaa-ajattelijat ovat, eli Vapaa-ajattelijoiden liiton (VAL) ry. lyhykäinen historiikki

Vapaa-ajattelu tarkoittaa ei-uskonnollista, joko ideologia- tai filosofiapohjaistaa ajattelua, joka suhtautuu vihamielisesti uskontoon (lähes aina yksinomaan kristinuskoon sekä kristilliseen kirkkoon) ja sen yhteiskunnalliseen vaikutukseen ja pyrkii täydelliseen uskonnon ja ateismin vapauteen. 

Yleiskielessä vapaa-ajattelulla tarkoitetaan vahvaa ateismia, ts.uskoa siihen, että mitään Jumalaa tai jumalia ei ole olemassa, eikä myöskään mitään metafysiikkaa.Vahvan ateismin kannattaja katsoo, että hänellä on vahvoja perusteita uskoa, että Jumalaa ei ole olemassa. [Heikon ateismin edustaja puolestaan ajattelee, että hänellä ei ole riittäviä perusteita uskoa Jumalan olemassaoloon.]

Vapaa-ajattelua ei tule sekoittaa vapaamielisyyteen eikä sekularismiin, eikä myöskään uskonnolliseen välinpitämättömyyteen eli nullifidianismiin.

Vapaa-ajattelu on alun perin tarkoittanut niitä, jotka järjen avulla pääsivät yleiseen jumalakäsitteeseen vastakohtana fideismille, eli jumalakäsitteeseen pääsemiseen pelkällä sokealla uskolla. Myöhemmin on nimitys saanut yleisemmän merkityksen, ja sitä on käytetty varsinkin ajattelijoista, jotka uskonnollisissa kysymyksissä jyrkästi poikkeavat perinnäisistä uskonopeista. Arkikielessä sanaan liittyy kielteinen sivumerkitys, ja yleisessä tietoisuudessa vapaa-ajattelija käsitetään usein ateistiksi. Näin käsitettynä vapaa ajattelija ei ole sama kuin ennakkoluulottomasti ja monipuolisesti totuutta etsivä, vaan käsittelee puolueellisesti etenkin uskontoa. Se, että perinteisen uskonnon vastustajat aikanaan perustaneet tämännimisiä järjestöjä, on omiaan vahvistamaan tätä käsitystä. Esimerkiksi Saksassa perustettiin 1881 Saksalainen vapaa-ajattelijaliitto, ja Belgiassa perustettiin 1880 Kansainvälinen vapaa-ajattelijaliitto.

Vapaa-ajattelulla tarkoitetaan historiallisesti lähinnä ateistisia ajatussuuntauksia, joita ovat edustaneet ateistit, uskonnottomat sekulaarihumanistit, rationalistit ja materialistit. Suomessa kansainvälistä vapaa-ajattelijaliikettä on edustanut Vapaa-ajattelijain liitto ry. (VAL), joka perustettiin 1937.

Suomessa uskonvapauslaki säädettiin 1923.

Muodollinen uskontopakko Ruotsiin tuli ensimmäisen kerran 1634. Muut kuin luterilaiset - käytännössä siis katoliset - tuli karkoittaa maasta. Tätä aikaa kutsutaan yhdenmukaisuuden ajaksi, ja Ruotsi oli käytännössä totalitaarinen yhteiskunta tuolloin - kaikessa pyrittiin mahdollisimman suureen homogeenisuuteen ja vallan keskittämiseen hallitsijalle. Ajan yhtenäisyysvaatimus ei rajoittunut vain uskontoon: mm. vuoden 1637 hirttolain nojalla kiertelevät romanit voitiin tuomita hirtettäväksi.

Aina vuoteen 1869 saakka olisi ollut väärin puhua valtionkirkosta. Ei oikeastaan ollut kirkkoa, pikemminkin oli valtion yhtenä elimenä pappien muodostama ryhmä. Toisaalta koko valtion käsite oli pikemminkin jumalallinen, ylhäältä tullut rakennelma, eikä kansalaisista lähtevä ja kansalaisten vapautta turvaamaan luotu organisaatio. Kuningas, ei suinkaan arkkipiispa saati paavi, oli kirkon päämies ja valtio piti kirkkoa kuristusotteessaan.

1700-luvun alussa maahan saapui luterilainen pietismi joka korosti henkilökohtaista uskoa yksityisasiana, yhteisöllisen vastakohtana. Aatteen vaikutuksesta alkoivat konventikkelit, maallikkojen johtamat pienet hartauskokoukset. Valtiovallan suhtautuminen oli kielteinen. Vuonna 1726 konventikkelit kiellettiin konventikkeliplakaatilla, joka kielsi muiden kuin valtion pappien johtamat hartaustilaisuudet.

Ensimmäinen liikahdus kohti uskonnonvapautta tapahtui 1741, jolloin ulkomaalaisille annettiin lupa harjoittaa muuta protestanttista uskontoa kuin evankelis-luterilaista. Vuonna 1781 tämä oikeus laajennettiin kaikkiin uskontoihin. Osasyy osittaiseen uskonnonvapauteen oli talouselämä. Vuoden 1781 muutosta ajoi voimakkaasti Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius, ja hän saikin esityksensä läpi vastoin pappissäädyn pääosan vastustusta. Tosin aloite on tullut ilmeisesti kuninkaalta, mutta aloitteen ajaminen on ollut Chydeniukselle mieluista.

Chydeniuksen uskonnonvapausmuistio on kuvaava esimerkki siitä, miten uskonnonvapautta on asteittain laajennettu. Muistio vakuuttaa toisille pappissäädyn edustajille etteivät vierasuskoiset ole uhka omalle uskonnolle ("Ei! ei Tukholma ole muuttunut kalvinilaiseksi kaupungiksi, vaikka reformeeratuilla täällä vuosikausia onkin ollut julkinen jumalanpalveluksensa; ei Tanska ole juutalainen maa, vaikka tämä onneton kansa siellä elää rauhassa ja julkisesti käy synagogissaan - -").

Suomen jouduttua Venäjän valtaan 1809 ortodoksisesta kirkosta tuli maan toinen pääkirkko, ja runsaasti ortodokseja muutti alun perin luterilaiseen maahan. Lopulta herätysliikkeiden nousun myötä 1869 säädettin kirkkolaki, ja konventikkeliplakaatti kumottiin. Tästä voidaan alkaa puhua toisaalta kahdesta valtionkirkosta (luterilainen ja ortodoksinen), ja myös toisaalta uskonvapaudesta, sillä nyt sallittiin myös kirkosta eroaminen.

1800-luvun loppupuoli oli kaikkialla maailmassa rajun mullistuksen aikaa, ja taustavoimina olivat Charles Darwin ja Karl Marx. Darwin osoitti evoluutioteoriallaan, että kaikki ei ehkä mennytkään kuten Raamtussa kerrotaan, ja Marx puolestaan julisti ateismin, kommunismin, vallankumouksen ja proletariaatin diktatuurin ilosanomaa ympäri maailman. Ja tuon liikehdinnän laineet liplattivat myös Suomeen.

Suomessa ateismi levisi toisaalta yliopistoihmisten ja toisaalta kirjailijoiden, mutta myös työväenliikkeen agitaattorien myötä. 1900-luvun vaihteessa työväenliikkeen johdossa oli useita uskontovihamielisiä johtajia, tunnetuimmpina Eetu Salin ja Otto-Wille Kuusinen. Vuonna 1903 SDP:n ohjelmaan otettiin kirkon erottaminen valtiosta ja uskonnonopetuksen poistaminen kouluista.

Akateemisessa maailmasssa Ylioppilasyhdistys Prometheuksen toimintaan (1905–14) osallistuivat muun muassa Edvard Westermarck, Rafael Karsten, Rolf Lagerborg, Knut Tallqvist, Wilhelm Bolin, Yrjö Hirn, Georg Schauman, Hjalmar Magnus Eklund, Harry Federley, Alma Söderhjelm, Gunnar Castrén, K. H. Wiik, Viktor Heikel ja Ernst Lampén. Yhdistys vaati uskonnonopetuksen poistamista koulujen yläluokilta, siviiliavioliiton hyväksymistä ja valapakon poistamista oikeudenistunnoista. Yhdistys arvosteli kristinuskon moraalia pitäen sitä vanhentuneena. Westermarck oli myös Englannin vapaa-ajattelijajärjestön jäsen. 

Kolmas ateistinen suuntaus Suomessa olivat kirjallisuuspiirit, jotka olivat toisaalta vasemmistolaisia, mutta joihin myös August Strindberg ja Friedrich Nietzsche ja heidän ajatuksensa vaikuttivat vahvasti.

Vapaa-ajattelijat odottivat paljon vuoden 1923 uskonnonvapauslailta. Tuloksiin pettyneinä he alkoivat 1920-luvun lopulla perustaa siviilirekisteriläisyhdistyksiä. Yhdistykset muun muassa perustivat omia hautausmaita. 1930-luvun alussa siviilirekisteriläisten järjestäytyminen vaikeutui, mutta vuosikymmenen lopulla järjestäytyminen saattoi jatkua, ja 1937 perustettiin Suomen siviilirekisteriyhdistysten keskusliitto, josta tuli myöhemmin Vapaa-ajattelijain liitto. Liiton äänenkannattaja alkoi ilmestyä 1937 nimellä Ajatuksen vapaus.

Talvisodan lähestyessä hallitusta vaadittiin lakkauttamaan epäilyttäviksi katsottuja järjestöjä. Keskeisen Tampereen yhdistyksen lakkauttaminen lähes lopetti siviilirekisteriläisliikkeen toiminnan jo hieman ennen talvisotaa. Liiton kotipaikka siirrettiin Turkuun, ja tiettävästi varsinaista toimintaa liiton tasolla oli seuraavan kerran vasta keväällä 1942. Kunnolla toiminta jatkui vasta jatkosodan jälkeen 1945. Tällöin liiton kotipaikaksi tuli Helsinki. Liiton lehden nimeksi tuli Vapaa ajattelija. Toisen maailmansodan jälkeen Suomen vapaa-ajattelijain järjestäytyminen jatkui vilkkaana, ja myös kirkosta eroaminen yleistyi.

Toisen mailmansodan ja Pariisin rauhan 1947 jälkeen kommunistien ja muiden äärivasemmistolaisten organisaatioiden toiminta sallittiin, ja kommunistien peitejärjestöstä SKDL:stä tuli Suomen suurin puolue. Kommunistit kaappasivat myös haltuunsa lukuisia kansalaisorganisaatioita, kuten raittiusliikkeen ja urheiluseuroja. Kommunistit olivat alusta asti erittäin vahva voima myös ateistisessa liikkeessä, ja sekä akateemisessa maailmassa että kirjallisuuspiireissä ja journalistiikassa on aina ollut erittäin vahva vasemmistolainen pohjavire. Yhdistyksen pitäaikainen puheenjohtaja Kusti Kulo oli sekä punakaartin veteraani että SKP:n jäsen ja SKDL:n perustajajäsen.

On ns. julkinen salaisuus, että kansainvälinen vapaa-ajattelijaliike oli Venäjän vallankumouksesta saakka Kominternin käsikassara, ja tämä on syy, miksi Adolf Hitler lakkautti Saksan vapaa-ajattelijaliiton valtaan päästyään. Toisen maailmansodan jälkimainingeissa kommunistit miehittivät Suomessa Vapaa-ajattelijoiden liiton johtopaikat, ja rivijäsenistöstä suurin osa oli joko kommunisteja, kansandemokraatteja tai laitavasemmistolaisia. Ns. suuri yleisö piti Vapaa-ajattelijoiden liittoa Moskovan lonkerona ja kommunistien peitejärjestönä jonka tarkoitus oli tuhota Suomen hengellinen selkäranka, jotta Suomi olisi helppo bolshevisoida, ja siihen suhtauduttiin vihamielisen nuivasti.

1940-luvulla kirkostaerominen yleistyi rajusti, ja myös Vapaa-ajattelijoiden liitto kasvoi voimakkaasti. Sen toiminta keskittyi niille paikkakunnille, jossa oli raskasta teollisuutta ja niinmyöden kannatusta äärivasemmistolaisille aatteille. Kirkosta eroaminen lisääntyi ja yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi. Vuonna 1955 siviilirekisteriin kuului Helsingissä 45 146 henkilöä. Käänne tuli, kun vuonna 1959 hyväksyttiin ennakkoverolaki. Vuodesta 1960 lähtien kirkollisveroa ei enää pidätetty erikseen vuoden lopun verotuksessa, vaan jokaisesta palkanmaksusta. Kirkosta eroaminen väheni hetkessä murto-osaan aiemmasta koko Suomessa.

1960- ja 1970-luvuilla Vapaa-ajattelijat olivat lähes täysin kommunistinen organisaatio. Alun perin mukana olleet sivistysporvariston edustajat, kuten Väinö Voipio, hävisivät joukosta yksi toisensa jälkeen. Samalla Vapaa-ajattelijoiden toiminta muuttui vulgaariateismia korostavaksi ja erittäin aggressiiviseksi: he mm. viettivät joulujuhlan sijaan kommunisteilta tuttua pakkasjuhlaa. Vasemmistolainen aate yhdisti 1970-luvun taistolaisia taistelijoita ja vanhan polven sosiaalisen oikeudenmukaisuuden etsijöitä. Yhteistä heille oli myös vakaumus, jonka mukaan kristinusko edustaa väärää ja aikansa elänyttä kertomusta ihmisyydestä, ja kristillinen etiikka on sekä väärä että vahingollinen. Helsingin vapaa-ajattelijat järjestivät 1970-luvulla lukuisia kirkostaeroamistempauksia.

1980-luvulle tultaessa myös vapaa-ajattelu joutui kriisiin. Opiskelijaradikalismi hiipui, taistolaisuus kuoli Kekkosen myötä ja kaikille oli selvää, että Neuvostoliitto oli luhistuva yhteiskunta. Kommunismi oli menettänyt viehätyksensä, ja yhä useammille oli selvää, että Solzhenitsyn oli puhunut totta: Neuvostoliitto oli maailmanhistorian suurin ihmisteurastamo. Tämä sai monen humanistin tekemään selkeän pesäeron sekä kommunisteihin että vapaa-ajattelijoihin.

1990-luvulla kaikki suuret kertomukset olivat kuolleet. Kirkosta ei enää erottu ideologian, vaan rahan, vuoksi: jotta vältyttäisiin kirkollisveron maksamisesta. Kirkon jäsenmäärän pudottaminen on toki aina ollut Vapaa-ajattelijoiden tavoite, mutta heillekin tuli yllätyksenä, että kirkosta ei suinkaan erota siksi, että oltaisiin tultu fiksuiksi ja välkyiksi ja jätetty vanha taikausko taakse, vaan rahvaanomaisen rahan vuoksi (elettiin aikakauden pahinta lamaa) sekä siksi, että liityttiin muihin uskontokuntiin, kuten helluntailaisiin. Myös lukuisat uuspakanalliset liikkeet nostivat päätään, ja tämä tuli vapaa-ajattelijoille täysin nurkan takaa.

Kukaan ei osannut aavistaa islamin voimakasta kasvua Suomessa 2000- ja 2010-luvuilla - kaikkein vähimmin vapaa-ajattelijat. Suomessa islam on tullut maahan maahanmuuttajien myötä, mutta se leviää myös pöksylähetyksenä. Vapaa-ajattelijat olivat saaneet kilpailijakseen toisen ei-kristillisen, erittäin suvaitsemattoman ja erittäin aggressiivisesti käyttäytyvän organisaation, jota elähdyttää toisaalta voimakas yhteisöllisyys ja toisaalta fanatismi. Vapaa-ajattelijoille päävihollinen on aina ollut evankelisluterilainen kirkko, joka on siitä hyvä vihollinen, että se on harmiton; jopa Richard Dawkins on joutunyt myöntämään, ettei kristillistä terrorismia ole olemassa.

Yhä tänäkin päivänä Vapaa-ajattelijoiden liitto on selkeästi laitavasemmistolainen organisaatio. Liiton pääsihteerin luottamustehtävää oman toimensa ohessa hoitava Esa Ylikoski kertoo olevansa Vasemmistoliiton perustajajäsen. Puolue perustetiin huhtikuussa 1990, joten parin vuoden sisään siitä tulee kuluneksi kolmannesvuosisata.

Yhteiskunnallisesti Ylikoski on toiminut enemmän kansalaisjärjestöissä, muun muassa Kansan Radioliitossa, enemmän kuin puoluejärjestöissä. Liiton nettisivuilla on seuraavia lisätietoja: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2014/07/07/esa-ylikoski/.

Uusi uskonvapauslaki tuli voimaan 2003, ja uskontokuntaan liittymisestä tai siitä eroamisesta tuli enää vain ilmoitusasia. Niinpä Vapaa-ajattelijoiden liitto laittoi pystyyn eroakirkosta.fi -sivuston, jota kautta kykenee eroamaan evankelisluterilaisesta tai ortodoksisesta kirkosta. Muita Vapaa-ajattelijoiden sivustoja on mm. kantelupukki.fi, jota kautta pystyy tekemään ilmoituksen, jos koulussa tai muualla järjestetään uskonnollista tai sitä sivuavaa toimintaa. Yleisin syy kirkosta eroamiselle ei kuitenkaan ole kirkon oppeihin uskomattomuus tai ideologia, vaan raha. Mutta kiusa se on pienikin kiusa, varsinkin kun kiusan kohteena on verivihollinen, evankelisluterilainen kirkko.

1990-luvulta lähtien suomalainen uskonnottomuus on ensisijaisesti ollut maallistumista ja välinpitämättömyyttä: "en tiedä uskonasioista eikä v-u voisi niinkuin vähempää kiinnostaakaan." Sensijaan Vapaa-ajattelijoiden liiton jäsenmäärä on 1990-luvun jälkeen kääntynyt laskuun, ja varsinainen käännepiste oli 2010 Helsingin vapaa-ajattelijoiden järjestämä tempaus, jossa he vaihtoivat saavuttamaansa julkisuuteen nähden suhteettoman huonolla tuloksella Raamattuja pornolehtiin. Heillekään ei voinut olla tuntematonta se, miten alhaisena ja vahingollisena kristinuskossa pornografiaa pidetään, ja miten pornografinen ihmiskuva on äärimmäisen misogyyninen ja naisvihamielinen. Tämä oli Vapaa-ajattelijoiden liitolle hirvittävä imagotappio.

Vapaa-ajattelijoiden viimeaikaiset kampanjat ovat saaneet paljon julkisuutta, mutta tämä ei ole juurikaan hyödyttänyt heidän asiaansa. Nuo kampanjat ovat vain vahvistaneet sitä negatiivista kuvaa, joka heidän toiminnastaan on jopa ateisteiksi itsensä luokittelevien keskuudessa. Helsingin Sanomien mielipidepalstalla on julkaistu jo useita mielipidekirjoituksia, joissa myötähäpeää tuntevat ateistit sanoutuvat irti vapaa-ajattelijoiden arvomaailmasta.

Vuonna 2010 Vapaa-ajattelijoiden liitossa oli 1700 jäsentä ja 39 paikallisjärjestöä. Vuoden 2019 lopussa heitä oli enää 1300, ja paikallisjärjestöjä oli enää 20. Lukuisat niistäkin ovat tyrehtymässä, esimerkiksi Rovaniemen paikallisjärjestössä oli enää kolme (3) jäsentä. Liiton jäsenten mediaani-ikä on 51 vuotta ja keski-ikä 68 vuotta.

Suomessa organisoituneen ateismin toiminta on vakavassa tienhaarassa. Perinteinen ateismi perustui modernismille - siis rationalismille, tieteelliselle maailmankuvalle ja vasemmistolaiselle ideologialle. Nykyateismissa rinnastuvat villi postmoderni (radikaalifenomenologinen) gender-ideologia ja materialistinen (nietzscheläinen) ateismi. Vaikka niiden aatemaailma ja todellisuudenkäsitys ovat lähes toistensa vastakohtia, niitä yhdistää kristinuskon vastustaminen. Nietzschen nimi ei ole tässä yhteydessä sattumaa. Molemmista suuntauksista löytyy käsitys, että kristinusko edustaa orjamoraalia. Sen uskotaan jo lähtökohtaisesti alistavan ja sortavan ihmisryhmiä. Siksi woke-kansan uutta moraalia pidetään oikeutettuna ja jopa rohkeana – siitä huolimatta, että se synnyttää ateistien liikkeessä hankausta. Tämä on ollut omiaan aiheuttamaan konflikteja ja riitoja myös Suomessa.

Vapaa-ajattelijoiden liiton jäsenmäärä on ollut voimakkaassa laskussa koko 2000-luvun ja samanaikaisesti sen jäsenistön keski-ikä on noussut jatkuvasti. Nykynuoret, joille uskonto on vain yksi mielenkiinnoton ideologia muiden mielenkiinnottomien ideologioiden kanssa, eivät ole kiinnostuneita organisaatiosta, jossa toisen siiven muodostavat vanhat änkyrävasurit ja toisen uusoikeistolaiset libertaristiset änkyrät. Liitossa vastakkain ovat siis risuparrat ja kaulaparrat, ja kumpaakin yhdistää ainoastaan viha kristinuskoa kohtaan. Näiden kahden ääripään väliin jäävät sitten irrationaalisten ja jopa epätieteellisten woke-ideologioiden kannattajat, joita ei ole tapana kutsua nimellä "änkyrä" vaan nimellä "hörhö".

Tämä oli siis Vapaa-ajattelijoiden sekä suomalaisen uskonnottomuuden lyhyt historiiki. Jatkamme tutustumista asiaan.